Potentium-valmentaja Velimatti Karhu
Velimatti Karhu

Olen koulutukseltani FAF Personal Trainer ja FAF Gym Instructor, mutta harjoittelusi kannalta tärkein osaaminen on hankittu harjoittelu-, ja kilpailukokemuksella, sekä auttamalla muita saavuttamaan omat tavoitteensa. Uskon, että jokainen hyötyy valmennuksesta ja olen itsekin jatkuvassa, alan huippuvalmentajien opissa.

Treenitaustani on pääasiassa kamppailulajeista ja kuntosaliharjoittelusta, ja olen kilpaileva voimanostaja. Pinnalta voimanosto on laji, jossa nostetaan mahdollisimman paljon rautaa. Meille nostajille se on kuitenkin myös paljon muuta. Se on päättymätöntä heikkouksien etsimistä ja niiden parantamista. Toimivimpien harjoittelumuotojen jatkuvaa etsimistä ja turhan hylkäämistä. Siis jatkuvaa kehittymistä. Voimanostossa harjoittelun tarkoituksena on murskata aluksi epäinhimillisiltä tuntuvia tavoitteita ja etsiä keinoja joilla väliaikaisesti pysähtyvä kehitys saadaan taas uuteen nousuun. Sinun harjoittelusi kannalta voimanostossa kilpaileva valmentaja on valmentaja, joka suuntaa saman katseen sinun kehittymiseesi.